Sellainen vene, millainen kippari - Me rahoitamme

Sellainen vene, millainen kippari - Me rahoitamme

Haaveileeko sisäinen kipparisi ruorin ääreen pääsystä uudella veneellä?

Kevään koittaessa monen mielessä kutkuttaa ajatus vesille lähtemisestä. Oma vene saattaa tuntua kuitenkin kaukaiselta haaveelta, mutta edullinen rahoitus auttaa veneilyharrastuksesta kiinnostuneita pääsemään alkuun kevyemmillä kertakustannuksilla. Liikkeellä kannattaa olla jo aikaisin, jos haluaa juuri tietynlaisen veneen tietyillä varusteilla.

Hyvä kippari tarvitsee luonnollisesti myös hyvän veneen! Venekaupoille ryhdyttäessä on tärkeää miettiä valmiiksi, mitä veneellä aikoo tehdä ja minkä kokoisella porukalla: onko hankkimassa retkivenettä saaristoon, yhteysvenettä mökille vai siintääkö haaveissa kalastusreissut kuulaina kesäaamuina. Kerro meille millaisena veneilijänä näet itsesi, niin autamme sinua löytämään tarpeitasi vastaavan venemallin.

Kevään etuna tarjoamme osamaksurahoituksen venehankinnallesi alk. 0,99 % kiinteällä korolla + kulut.*

Toimi nopeasti, rahoitustarjous voimassa vain 30.4.asti!

Kokenut, terhakka ja aina seikkailuhin valmis Husky R5 taittaa matkaa sujuvasti niin tyynellä säällä kuin ankarammassa merenkäynnissä. Alumiiniveneen rungon ominaisuuksia on hiottu yhteistyössä Suomen eturivin venesuunnittelijoiden kanssa.

Luotettava, turvallinen ja kestävä alumiinivene noudattaa Husky Smart Design -konseptia ja veneen oivallinen merikelpoisuus sekä vankka runko pidentävät veneilykautta useilla kuukausilla.

husky1
Husky2

Finnmaster Husky R5 -alumiinivene

Finnmaster Husky R5 -alumiinivene sopii mainiosti päiväretkiin, mökkeilyyn tai vaikka kalasteluun. Veneeseen on paketoitu kaikki tärkeimmät ja tarpeelliset ominaisuudet. Veneen tuntomerkkejä ovat turvalliset askelmat, korkea varalaita, käytännölliset lepuuttajan telineet, runsaat säilytystilat sekä laadukas alumiini. Husky-alumiiniveneen etuavotilaan mahtuu kaikki, mitä tarvitset viikonloppuna mökillä tai jos olet lähdössä kalastamaan. 

– Tyyliä, käytännöllisyyttä ja hupia moneen lähtöön!

Mitä Finnmaster Husky R5 tarjoaa? Huipputyyliä, käytännöllisyyttä, helppohoitoisuutta - ja silkkaa riemua! Tämä alumiinivene on valintasi, kun haluat kokeilla merimiehen elämää tai palat halusta ajaa aavoilla ulapoilla. Husky-alumiiniveneen ohjaamossa voit itse päättää, mihin tänään otat kurssin. Korkea tuulilasi, tukevat offshore-tuolit ja mukava takapenkki varmistavat miellyttävän matkanteon kaikille matkustajille myös huonossa säässä.

Husky3

Finnmaster Husky R5 + Yamaha F70AETL (2022)

34 170,- tai 295,-/kk*

Korko: 0,99%

Luoton perustaminen: 99 €

Käsittelykulu: 9 €

Rahoitustarjous koskee sekä uusia että käytettyjä veneitä. Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset asennus , toimitus ja toimistomaksut. Max. rahoitettava summa 20 000 € (yli menevät sopimuksen mukaan). LähiTapiolan rahoituskampanja voimassa 30.04.2022 asti.

*Alta löydät rahoituksen esimerkkilaskelman:

Esim. korko 0,99 %: kokonaish. 34 170 € (sis. toimituskulut), käsiraha 14 269 €, luotto 19 901 €, sopimusaika 72 kk, luoton avausmaksu 99 €, käsittelyk. 9 €/kk, kk-erä 295,23 €. Luottok. yht. 1256,56€, luotto ja luottok. yht. 21256,56 €, tod. luottoh. 35 525,56 € ja tod. vuosikorko 2,21 %. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja vakuutuksen rahoitusturvalla. Korkotarjous uusiin veneisiin. Palvelun tuottaa Lähitapiola Rahoitus Oy, PL 56, 02010 LähiTapiola.

Liittyvät artikkelit
  1. Sellainen vene, millainen kippari - Me toteutamme Sellainen vene, millainen kippari - Me toteutamme [mgz_pagebuilder]{"elements":[{"row_type":"full_width_row","content_position":"top","gap_type":"padding","content_align":"center","device_type":"all","background_type":"image","background_style":"auto","background_position":"center-top","parallax_spe
  2. Sellainen vene, millainen kippari - Me toteutamme Sellainen vene, millainen kippari - Me toteutamme [mgz_pagebuilder]{"elements":[{"row_type":"full_width_row","content_position":"top","gap_type":"padding","content_align":"center","device_type":"all","background_type":"image","background_style":"auto","background_position":"center-top","parallax_spe
  3. Vesijettien syyshulinat! Vesijettien syyshulinat! [mgz_pagebuilder]{"elements":[{"row_type":"full_width_row","content_position":"top","gap_type":"padding","content_align":"center","device_type":"all","background_type":"image","background_style":"auto","background_position":"center-top","parallax_spe
  4. Finnmaster viikko 28.3.-2.4.2022 Finnmaster viikko 28.3.-2.4.2022 [mgz_pagebuilder]{"elements":[{"row_type":"full_width_row","content_position":"top","gap_type":"padding","content_align":"center","device_type":"all","background_type":"image","background_style":"auto","background_position":"center-top","parallax_spe
© 2021 Yamaha Motor Europe N.V., Suomen sivuliike / Yamaha Center